Ilmaisun huone

Ilmaisun Huone — sosiaalisia ja vuorovaikutustaitoja

Lapset pääsevät oppimaan yhdessä toimimista ilon, leikin ja henkilökohtaisen tuen avulla.  Tuemme toimintaa vahvistamalla vuorovaikutusta, voimaantuen ja iloiten onnistumisista.

Nuorten ja nuorten aikuisten kanssa painotus on keskustelevan kulttuurin luomisessa, muiden huomioimisessa sekä yhteiskunnassa toimimisessa.

Ilmaisun Huoneella ohjaus on aktiivista sosiaalisten ja vuorovaikutustaitojen tukemista. Ilmaisun Huone on yksi kolmesta harrastuspalvelustamme.

Toiminnan myötä erityistä tukea tarvitsevat lapset, nuoret ja nuoret aikuiset oppivat sosiaalisten taitojen lisäksi ryhmässä ja yleisissä ympäristöissä toimimista. Otamme huomioon yksilölliset tarpeet ja mielenkiinnon kohteet.

Mitä opimme ryhmässä?

Lapset ja nuoret oppivat vuorovaikutuksen taitojen lisäksi ryhmässä ja yleisissä ympäristöissä toimimista.

Nuorten tulevaisuus

Nuorten digi- ja itsenäisyystaitoihin keskittyvä ryhmä, joka tukee nuorta kohti itsenäistä, oman näköistä arkea

Tutuksi tulevat mm. somettaminen, raha-asiat, asumiseen liittyvät asiat sekä oma hyvinvointi. Nuori pääsee pureutumaan itseään kiinnostaviin aiheisiin porukalla. Aiheet ja tavat käsitellä niitä ovat ryhmäläisten valitsemia.

Ryhmä kokoontuu Konalassa sekä Helsingin keskustassa.

Leikki tutuksi ja Leikkiryhmä

Ryhmä luo turvallisen ja vertaistuellisen ympäristön leikille. Harjoittelemme leikkitaitoja sekä erilaisia tapoja leikkiä.

Leikkiryhmät ovat suunnattu lapsille, joilla on hankaluuksia osallistua leikkiin kavereiden kanssa tai leikkiä yksin.

Leikki tutuksi on ensisijaisesti alle kouluikäisille.  Leikkiryhmä on alakouluikäisille lapsille.

Nuorten illat

Nuorten ilta on nuorten ja nuorten aikuisten oma paikka, jossa oleskella ja tavata ystäviä. Iltoihin ovat tervetulleita kaikki erityistä tukea tarvitsevat nuoret. Myös he, jotka eivät meillä käy harrastamassa.

Tarkkaa ikärajaa tapahtumilla ei ole, mutta tapahtumissa käy noin 16–30-vuotiaita nuoria ja nuoria aikuisia. Nuorten illat ovat maksuttomia. Ilmoittaudu mukaan: info@malary.fi

Lukupiiri noin 12–16-vuotiaille nuorille

Lukupiiriryhmässä keskustelemme lukemistamme kirjoista. Tapaamisten välillä jokainen lukee omaa ja/tai yhdessä valittua kirjaa.

Inspiroidumme kirjojen teemoista ja tuomme tarinaa eloon askartelun ja välipalojen muodossa. Oletko vaikka maistanut Harry Potterin velhomaailmasta tuttua kermakaljaa?

Rentoa yhdessä oloa, etenkin neurokirjon nuorille.

Mimmit-ryhmä noin +12-vuotiaille tytöksi identifioituville nuorille

Mimmit -ryhmä on keskustelu- ja toimintaryhmä. Tule mukaan juttelemaan tytöksi ja naiseksi kasvamisesta ja tekemään mimmiporukkaa kiinnostavia juttuja. Voit saada uusia ystäviä ja vertaistukea ryhmästä.

Ensimmäisellä kerralla tutustumme toisiimme. Toisella kerralla valitsemme yhdessä kauden teemat.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää.

Vuorovaikutustaidot

Opettelemme tapoja toimia erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa, laajennetaan sanavarastoa ja kehitämme tunnetaitoja. Käymme läpi erilaisia vuorovaikutusmenetelmiä, uusia ilmaisutapoja sekä kommunikaation apuvälineiden käyttöä.

Itsevarmuus

Vahvistamme osallistujan itsevarmuutta kommunikoitsijana/vuorovaikuttajana. Jokaisen mielipide on kuulemisen arvoinen. Tuemme ja kannustamme toinen toisiamme, tasavertaisina toimijoina. Saamme onnistumisen ja pärjäämisen kokemuksia. Sinä osaat ja sinä pystyt.

Itseilmaisu

Itseilmaisua kehittämällä vahvistamme kykyä tunnistaa ja tuoda esille omia tunteita ja mietteitä erilaisin menetelmin. Itseilmaisun kautta kehittyvät myös sosiaaliset taidot. Kun opit ilmaisemaan itseäsi monipuolisesti, saat paljon myös takaisin.

Tavoitteet

Ilmaisun Huoneella vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisia taitoja edistetään harrastuksen kautta. Toiminta on suunnattu lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille. Ryhmissä käytetään erilaisia vuorovaikutusmenetelmiä ja kommunikaation tueksi tarkoitettuja apuvälineitä.

Toiminnan myötä lapset ja nuoret oppivat sosiaalisia taitoja, sekä ryhmässä että yleisissä ympäristöissä toimimista. Tavoitteena on kartuttaa sanavarastoa ja rohkaista nuorta vuorovaikuttajana ja itsenäisenä toimijana.

Toiminta innostaa ja sitouttaa uuteen harrastukseen. Toiminnan kautta tutustutaan yhteiskunnan palveluihin ja miten toimia niissä.

pad

Ilmaisun Huoneen ryhmäaikataulu

Muutokset aikatauluihin mahdollisia

Tiistai:

16.45-17.45
Leikki tutuksi UUSI 
(ensisijaisesti alle alakouluikäiset lapset)

 

Keskiviikko:

16.30-17.30
Lukupiiri UUSI
(n. 12-16-vuotiaat)
joka toinen viikko

16.30-17.30
Mimmit-ryhmä UUSI
(n. +12-vuotiaat tytöksi identifioituvat nuoret)
joka toinen viikko

17.45–18.45
Leikkiryhmä
(lapset)

Torstai:

17.00–19.00
Nuorten tulevaisuus
(nuoret ja nuoret aikuiset)
joka toinen viikko

Perjantai ja lauantai:

Maksuttomat Nuorten illat kerran kuukaudessa
perjantaina tai lauantaina.
Ilmoittaudu mukaan tästä.

Klikkaa ja katso ajat tapahtumakalenterista.

Miten tulla mukaan?

Uusi harrastaja

Lähesty meitä sähköpostitse, puhelimitse tai tule käymään. Kutsumme sinut yhteydenoton jälkeen tutustumaan toimintaan, jotta voimme suunnitella jokaiselle parhaiten sopivan ryhmän. Ryhmiin saa tulla tutustumaan ympäri vuoden ilman sitoutumista.

Yhdistyksen tilat soveltuvat pyörätuolia käyttäville asiakkaille.

Missä ryhmät pidetään?

Ryhmät pidetään yhdistyksen omissa tiloissa Konalantie 47 B, 2. krs (hissi), 00390 Helsinki.

Osa toiminnasta voidaan järjestää ulkona, josta ilmoitetaan erikseen tilanteen mukaan.

Tiedustelut ja ilmoittautuminen

Tuuli Ahonen

Harrastustoiminnan suunnittelija

Puh. 050 544 4611
tuuli@malary.fi