045 8746 746 info@malary.fi

Matkustaminen on nyt ollut rajoitettua pitkään. Jokainen meistä varmaan haaveilee mahdollisuudesta päästä matkailemaan ympäri maailmaa, vierailla eri nähtävyyksissä sekä käydä museoissa. Kaupunkiryhmän kanssa emme ole myöskään päässeet vierailemaan sisäkohteissa, mikä sekään ei ole kivaa.

Mietin, miten voisimme tehdä asialle jotain. Kävin hommiin ja etsin läpi internetin mahdollisia kohteita, missä voisi turvallisesti vierailemassa omalta kotisohvalta käsin. Mahdollisuuksia löytyi yllättävän paljon. Esimerkiksi Google on tehnyt yhteistyötä eri kulttuurikohteiden kanssa. Tämän myötä ne ovat voineet avata ovensa meille, jotta pääsisimme nauttimaan taiteesta näinä haastavina aikoina. Monet museot ovat myös omatoimisesti tehneet mahdolliseksi kävellä käytävillään virtuaalisesti. Monissa kaupungeissa voi käydä tekemässä virtuaalisia kävelykierroksia sekä nähdä ne lintuperspektiivistä.

Tieteen saralla on myös vastattu pandemiaan virtuaalisella sisällöllä. Meille on avattu uusia kanavia ja mahdollisuuksia. Paikkoja, minne meidät on päästetty vapaasti seikkailemaan. Voimme käydä vierailemassa: ISS avaruusasemalla, meren pohjassa, kuussa sekä katsomassa eläintarhojen ja isojen akvaarioiden menoa.

Myös kaikenlaiset muut tahot, minne normaalissa arjessa ei ehkä pääsisi, ovat avanneet ovensa ja pääsee kurkistamaan kulissien taakse. Voit vierailla vankilassa, kaivoksessa, risteilyaluksella ja julkkisten taloissa.

Tein tästä kaikesta paketin, minkä kautta pääset kaikkiin näihin kohteisiin käymään. Linkit on listattu eri kategorioihin ja vievät sinut matkalle, jolle olet aina halunnut mennä.

Virtuaalikierrokset mahdollistavat meille matkustamisen aivan erilaisella tavalla kuin aikaisemmin. Ne antavat jokaiselle meistä mahdollisuuden päästä sinne, minne ei muuten olisi mahdollista päästä. Yllätyin, kuinka moneen eri paikkaan pääsee nykyään kotisohvalta käsin. Olen viettänyt paljon aikaa innostuneena ja liimautuneena ruutuun etsimässä uusia paikkoja. Olen nähnyt paikkoja, minne olen aina halunnut mennä, mutta siihen ei ole ikinä ollut mahdollisuutta, ja joista olen haaveillut. Toivottavasti te nautitte yhtä paljon tämän projektin tuotoksesta kuin minä sitä tehdessä!

Turvallista matkaa!

Elja Kaartinen
Huoneiden monitoimiohjaaja

Suomeksi: https://docs.google.com/spreadsheets/d/1MAIXYv9LPxpEKjdBLn5CEiMaLlhDoei5WooTH_3-ghY/edit?usp=sharing

In English: https://docs.google.com/spreadsheets/d/1h3a8KqVbVeQO00PHs_OWrDZ2KKAJXnAdK09u7z73E2A/edit?usp=sharing