045 605 6165 info@malary.fi

Saavumme koululle ensimmäistä kertaa. Mistä ovesta menemme, kuka meidät ottaa vastaan ja keitä ovat lapset, joille saavumme pitämään harrastustuokiota koulupäivän jälkeen. Olemme yksi niistä kymmenistä palveluntuottajista, jotka järjestävät harrastustuokioita vantaalaisilla kouluilla. Uuden äärellä jännittää ja mielenkiintoinen uusi toiminta alkaa.

Suomen harrastamisen mallin tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä (OKM 2023.) Oikeus koskee kaikkia koululaisia, myös erityisluokilla olevia lapsia ja nuoria.

Tiesitkö, lapsen oikeuden takana on aina aikuisen velvollisuus. Tuo velvollisuus turvaa lapsen hyvinvointia ja osallisuutta. Meillä on vielä matkaa, että lasten oikeudet toteutuvat, erityisesti vammaisten, autismikirjon, neurokirjon ja sairaiden lasten kohdalla. Epäkohtiin on tartuttava. Suomen harrastamisen malli on kokoluokaltaan valtava kehittämishanke, jonka arvona on turvata kaikille lapsille ja nuorille viikon aikana.  Erityisesti tukea tarvitsevat lapset ja nuoret jäävät muita lapsia useammin harrastusten ulkopuolelle. Haasteita on paljon palvelujen esteellisyydestä ohjaajien osaamiseen ja asenteisiin. Päätimme tehdä osamme, jotta jokainen koululainen pääsee osaksi Suomen harrastamisen mallia.

Verkostossa on voimaa. Ensimmäisenä syntyi Autismiyhdistys PAUT ry:n kanssa epävirallinen käytäväkeskustelu, aihion rakentamista. Pähkäilyä, porinaa, ideoita. Poukkoilevasta keskustelusta, joka kumpusi teoriasta, kokemuksista ja omasta turhautumisesta, pääsimme lopullisen idean äärelle. Heurekana, että mehän teemme jo Vantaan kaupungin kanssa yhteistyötä. Kiinnostaisiko heitä tarttua haasteeseen kanssamme. Ja kyllähän Vantaan harrastamisen mallin vastaavia kiinnosti. Saimme ison kaupungin mukaan – meille iso ilo! Ei, kun yhdessä erityisavustushakemusta opetus- ja kulttuuriministeriölle, joka myönsi hankkeellemme avustuksen vuosille 2023–2024.

Mitä me teemme ja mitä tavoittelemme?

Yhteistyömme tärkein tavoite on varmistaa, että kaikki lapset Vantaalla pääsevät harrastamisen mallin mukaisiin ryhmiin mukaan. Tuotamme yhteistyönä koulutusmallin, jossa pohditaan harrastamisen merkitystä hyvinvoinnille ja lapsen sekä vammaisen ihmisen oikeuksista, osallisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Kerromme erilaisista tyypillisimmistä erityisistä haasteista harrastusten järjestämisessä, josta meillä on jo kahdenkymmenen vuoden kokemus. Annamme käytännön neuvoja, miten askel askeleelta harrastuksen tuottaja varmistaa jokaiselle lapselle tai nuorelle mahdollisuuden harrastaa, olla mukana. Hankkeesta jätämme jäljet verkkosivuille materiaaleina, joihin voi saavutettavasti palata. Materiaalien jujuina ovat ne opit ja arvot, joiden pitää toteutua, että erityinen koululainen pääsee yhdenvertaisesti mukaan.

Olemme saaneet kysymyksiä, jotka askarruttavat erityisen lapsen kohtaamisessa. Näihin käytännön haasteisiin pyrimme vastaamaan hankkeen aikana. Kun aikuisen velvollisuudet eivät täyty, lapsen oikeudet jäävät toteutumatta. Koulutuksemme pohjautuu autismi- ja neurokirjon haasteisiin. Tiesitkö, että haasteisiin annetut vastaukset ovat helposti yleistettävissä kaikkien lasten harrastusten onnistumiseksi. Tässä vaiheessa en paljasta aarrearkkuamme kuitenkaan.

Ensi viikolla tapaamme linjoilla Vantaalle harrastuksia järjestäviä tahoja!
Mukana meiltä Antoisa-hankkeen projektikoordinaattori Meri Aaltonen

Anna-Mari Laitila
toiminnanjohtaja
“Pienin askelin varmasti parempaa.”
anna-mari@malary.fi tai 045 8746 746