Nuorten ilta: Hengailuilta

Tule pitämään hauskaa nuorten Hengailuiltaan! Luvassa on rentoa yhdessäoloa, kivaa tekemistä – juuri sitä, mikä sinä iltana hotsittaa. Pääset esimerkiksi pelailemaan lauta- ja korttipelejä, tutustumaan uusiin ihmisiin keskustelukorttien avulla sekä hengailemaan tuttujen ja uusien kavereiden kanssa.
Mahdollisuus lapselle ry:n Ilmaisun Huone järjestää kerran kuussa vapaamuotoisen ja maksuttoman Nuorten illan. Se on nuorten ja nuorten aikuisten oma paikka, jossa oleskella, napostella herkkuja ja tavata uusia ja vanhoja ystäviä.
Tervetuloa mukaan uudet ja tutut kävijät!
Aika: perjantai 23.1.2026
Kellonaika: 17.00-19.30
Paikka: Mahdollisuus lapselle ry:n tilat, Konalantie 47 B, 2. kerros (hissi), Helsinki.
Nuorten iltoihin ovat tervetulleita kaikki erityistä tukea tarvitsevat nuoret ja nuoret aikuiset. Myös he, jotka eivät käy meillä harrastamassa. Diagnooseja ei tarvita, oma kokemus tuen tarpeesta riittää.
Tarkkaa ikärajaa ei ole, Nuorten illoissa käy noin 16–30 -vuotiaita. Mukaan mahtuu noin 10–15 nuorta. Nuorten illat toteutuvat, kun osallistujia on vähintään neljä. Avustajat ovat tervetulleita tapahtumaan mukaan.
Tule mukaan kivaan porukkaan! Ilmoittaudu osoitteeseen info@malary.fi.
Laita kalenteriisi jo nyt kevään kaikki Nuorten illat:
pe 23.1. Hengailuilta
pe 13.2. Ystävänpäivä
pe 13.3. Peli-ilta
la 25.4. Vappubileet
pe 22.5. Toiveilta


