Fysioterapia
Fysioterapia
Meille on tärkeää, että fysioterapia tukee lapsen ja perheen mielekästä arkea. Luomme tavoitteet yhdessä lapsen, perheen sekä lähiverkoston kanssa. Terapian aikana lähi-ihmiset saavat meiltä ohjausta lapsen kuntoutumisen tukemiseen. Erityisosaamistamme ovat autismikirjo, kehitysvammaisuus, erilaiset kehityksen viivästymät, neurologia sekä lasten ja nuorten fysioterapia. Otamme kaikenikäisiä asiakkaita, jotka hyötyvät asiantuntijuudestamme.
Leikkisyys, ilo ja kuntoutujan vahvuuksien huomioiminen terapiassa ovat meille ykkösjuttu!
Käytössämme on vaikeavammaisille lapsille, nuorille ja aikuisille soveltuva kuntosali, kiipeilyseinä ja monipuolisesti varusteltu yksilöterapiatila. Esteettömät tilat mahdollistavat mielekkään toimintaympäristön terapialle.
Kuntoutuksen aikana on mahdollista tutustua yhdistyksemme järjestämiin harrasteryhmiin, joista voi terapian loppumisen jälkeen löytyä lapselle tai nuorelle harrastus.
Jonotilanne: Ei jonoa
(päivitetty 7.8.2023)
Kuntoutuminen tukee arkea
Fysioterapia toteutetaan tiloissamme Konalassa sekä kuntoutujan omissa lähiympäristöissä. Lähiympäristöjä ovat esimerkiksi koti, päiväkoti, koulu tai muu päiväaikainen paikka. Yhdistys osallistuu lasten ja nuorten terapiapalveluiden eri tuottamistapoihin pääkaupunkiseudulla yksilö-, ryhmä- ja allasterapioissa.
Tarjoamme lääkinnällisenä kuntoutuksena yksilöllistä ja ryhmämuotoista fysioterapiaa. Fysioterapia toteutetaan kuntoutussuunnitelman mukaisesti.
Tarkempia tietoja Kelan etuuksista löytyy osoitteesta www.kela.fi. Kuntoutukseen liittyviä etuuksia ovat itse Kelan myöntämä kuntoutus, siihen liittyvät matkakorvaukset sekä mahdollisuutesi saada vammaisetuisuuksia. Kannattaa ottaa suoraan yhteyttä Kelaan, mikäli sen myöntämään kuntoutukseen liittyy kysyttävää. Myös Kelan palvelunumerot löytyvät sen omilta nettisivuilta.
Fysioterapeutit

Koulutus:
Fysioterapeutti AMK 2011
Työkokemus:
Laakson sairaala (AVH fysioterapia) 2012
Mahdollisuus lapselle ry (lasten ja nuorten fysioterapia ja allasterapia) 2012 lähtien
Erityisosaaminen:
Autisminkirjon lasten ja nuorten fysioterapia
Neurologinen fysioterapia
Ryhmämuotoinen fysioterapia
Lisäkoulutukset:
– PoKe-ohjaajakoulutus (34op)
– Erityisuintia fysioterapian ja kuntoutuksen ammattilaisille -koulutus (2pv)
– Lasten fysioterapia -koulutus (12op)
Kielitaito ja kommunikointi:
Suomi ja englanti

Koulutus:
Fysioterapeutti AMK 2019
Työkokemus:
Suursuon sairaala 2 kuukautta
Mahdollisuus lapselle ry (lasten ja nuorten fysioterapia ja allasterapia) alkaen 8/2019
Erityisosaaminen:
Lasten ja nuorten fysioterapia
Neurologinen fysioterapia
Ryhmämuotoinen fysioterapia
Autismikirjon lapset ja nuoret
Lisäkoulutukset:
– Liikuntaleikkikoulun ohjaaja -koulutus
– Erityisuintia fysioterapian ja kuntoutuksen ammattilaisille -koulutus (2pv)
– Neurologinen fysioterapia -koulutus (10op)
– Lasten fysioterapia -koulutus (12op)
– Motivoiva vuorovaikutus, Motistylesport
Kielitaito ja kommunikointi:
Suomi, englanti ja ruotsi
Meille voit tulla:
Maksusitoumuksella:
KELA
- Ryhmäfysioterapia
- Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen yksilöfysioterapia 1.12.2022 alkaen
- Helsinki (Alue 1)
- Espoo (Alue 2)
HUS
- Yksilöterapia
- Allasterapia
Helsingin kaupunki
- Palveluseteli
Omafysio-klinikka
- Sopimusvakuutusyhtiöiden terapiat lähetteen mukaan
Vakuutusyhtiöt
- Yksilöterapia
- Allasterapia
- Kuntosaliohjaus
- Harrastuskokeilut
Omakustanteisesti:
Jonotilanne: Ei jonoa
Kuntoutuksen pääset aloittamaan heti.
(päivitetty 14.8.2023)