045 8746 746 info@malary.fi

Toiminnan Huone

Toiminnan Huoneella harjoittelemme yhdessä tekemistä ja kivoja taitoja arjen iloksi

Toiminnan kautta lapsi tai nuori oppii itsenäisen arjen taitoja. Harrastusryhmät ovat avoimia kaikille erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Toiminnan Huone on yksi kolmesta harrastuspalvelustamme.

Kerromme mielellään lisää. Ota yhteyttä toiminnanhuone@malary.fi, niin löydämme yhdessä sinulle, lapsellesi tai nuorellesi mieluisan ja sopivan harrastusryhmän!

 

Mitä teemme ryhmissä?

Legoryhmä

Tule legoryhmään suunnittelemaan, leikkimään ja rakentelemaan niin ohjeiden kuin oman luovan näkemyksen mukaan.

Samalla harjoittelemme rakentamista, ongelmanratkaisua ja yhdessä toimimista.

Ryhmä on suunnattu alakouluikäisille. 

Kaupunkiryhmä

Nuorten kaupunkiryhmässä pääset retkeilemään kerran kuukaudessa eri puolella pääkaupunkiseutua ja tutustumaan monipuolisesti taide- ja tapahtumatarjontaan.

Tutustumme yhdessä uusiin paikkoihin ja etsimme mielekästä tekemistä. Opit turvallisen kaupungilla liikkumisen lisäksi julkisten kulkuneuvojen käyttämistä sekä asiointia eri paikoissa.

Kokkis-ryhmät alakouluikäisille ja nuorille

Tule opettelemaan ruoanlaiton perustaitoja; leipomista, välipalojen tekemistä ja ruoan valmistamista. Saat tutustua eri työvälineisiin, opit toimimaan turvallisesti keittiössä sekä toimimaan ohjeen mukaan.

Ruoanlaiton jälkeen herkuttelemme yhdessä tekemällämme ruoalla.

Kokkis-ryhmistä voit valita aloittelijoiden tai jo ruoanlaittoon tutustuneiden ryhmän.

UUTTA: Leivontaryhmä lapsille

Leivontaryhmässä lapsi pääsee tutustumaan keittiöön leivonnan kautta. Käymme yhdessä läpi miten keittiössä työskennellään, ja mitä leivonnan termit tarkoittavat.

Lopuksi herkuttelemme yhdessä kunkin kerran leipomuksilla.

Ryhmä on alakouluikäisille lapsille. Aikaisempaa kokemusta leivonnasta ei tarvita, innostus oppimiseen riittää.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää.

toiminnanhuone@malary.fi

Ryhmässä toimiminen

Jokaisessa ryhmässä harjoittelemme yhdessä toimimista keskusteluista yhteisiin toimintoihin. Harjoitteet kehittävät taitojen lisäksi sosiaalisia taitoja, itseluottamusta ja luovat onnistumisen tunnetta.

Taitoja arjen iloksi

Toiminnan Huoneen ryhmissä tehdään kaikkea arjen iloksi. Tutustumme yhdessä ruoanlaittoon, kaupungin mahdollisuuksiin ja vaikka legolinnan suunnitteluun. 

 

Tavoitteet

Harjoittelussa hyödynnämme itse ryhmää. Lapsia ja nuoria tuetaan sekä ohjataan toimimaan yhdessä tavoitteen eteen. 

Harjoitteiden myötä lapset ja nuoret oppivat arkielämän taitoja ryhmässä. Ryhmiä ohjaavat ammattilaiset, jotka ovat erikoistuneet huomioimaan erityisen tuen tarpeet.

Ilo on toiminnassamme tärkeää, siksi panostamme taitoihin, joista lapset ja nuoret ovat itse innostuneet.

keittiö

Kevään 2024 ryhmäaikataulut

Muutokset aikatauluun ovat mahdollisia.

 

Tiistai:

16.30–18.00
Leivontaryhmä (lapset)

18.15 –19.15
Legoryhmä (lapset)

Torstai:

16.15-17.45
Kokkis (lapset ja nuoret)

18.15–19.45
Kokkis (nuoret) TÄYNNÄ

 Lauantai:

10.00–12.00
Kokkis edistyneille
(nuorille aikuisille, joka toinen viikko) TÄYNNÄ

10.00–13.00
Kaupunkiryhmä (nuoret ja nuoret aikuiset, kerran kuukaudessa)

Tuuli Ahonen

Tuuli Ahonen

Toiminnan Huoneen vastaava

Puh. 050 544 4611
tuuli@malary.fi

Miten tulla mukaan?

Uudet harrastajat

Lähesty meitä sähköpostitse, puhelimitse tai tule käymään. Kutsumme uudet asiakkaat yhteydenoton jälkeen tutustumaan toimintaan, jotta voimme suunnitella jokaiselle parhaiten sopivan ryhmän. Ryhmiin saa tulla tutustumaan ympäri vuoden ilman sitoutumista.

Yhdistyksen tilat soveltuvat pyörätuolia käyttäville asiakkaille.

Ryhmien osoitetiedot

Ryhmät pidetään yhdistyksen tiloissa Konalantie 47 B, 2. kerros, 00390 Helsinki.

Tiedustelut ja ilmoittautuminen

Puh. 050 544 4611
toiminnanhuone@malary.fi